sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Kohtaamisia työmatkalla



Olen aloittanut työharjoittelun. Takana on jo seitsemän kokonaista työpäivää. Työ on hyvin liikkuvaa, koska tehtävään kuuluu jalkautuminen eri pikkukaupunkeihin/-kyliin. Työssä käytän jalkojani ja kävelen paljon. Tärkein työkaverini on käsimatkalaukku, joka kantaa painavimman lastin. Sen sijaan työmatkallani juna on vakiovaruste ja joskus sen korvaa bussi. Kohtaamiset kuuluvat työnkuvaan, mutta myös työmatkalle mahtuu monenlaista.

Viimepäivien kohtaamisia työmatkaltani: 

Asemalle saattaja
Olin vihdoinkin lopettanut vierailun päivän viimeisessä baarissa. Italian tapauksessa baarit ovat siis aina kahvilan tapaisia eivät missään mielessä samanlaisia kuin suomalaiset baarit. Eli Italiassa bar = kahvila ja sen sijaan suomalainen baari = discoteca. Palataanpa takaisin tarinaan. Olin siis vieraillut päivän viimeisessä baarissa, joka olikin todella syrjäinen. En halunnut palata takaisin samaa reittiä keskustan kautta vaan halusin suunnata suoraan juna-asemaa kohti. En kuitenkaan ollut täysin varma reitistä. Epäröin tietyömaan reunalla, jossa kaikki kävelytiet loppuivat eikä liikenneympyrää päässyt ohittamaan. Päätin kysyä neuvoa eräältä samassa kohtaa tietä ylittävältä vanhahtaviin urheilutamineisiin sonnustautuneelta herralta sen sijaan, että olisin kaivanut tabletin laukun syövereistä. Ylitettiin liikenneympyrä tuosta vaan liikenteen seassa ja herra neuvoi minulle oikean reitin. Olin juuri jatkamassa matkaa, kun herra kysyi saisiko hän saattaa minua vähän matkaa, olihan suunta sama. Toki, eipähän minun tarvinnut miettiä oikeaa suuntaa. Hän oli kuulemma menossa hakemaan lapsenlasta koulusta. Juteltiin niitä näitä. Ei mitään kummenpaa. Herra ei ollut kovin puhelias. Loppumatkasta kotinsa kohdalla herra vitsaili, että nyt varmasti saa satikutia vaimolta, joka katsoo ikkunasta.

Ukko asemalaiturilla
Eräänä päivänä töiden jälkeen odottelin junaa asemalaiturilla. Ensin eräs t-paitaan ja farkkuihin pukeutunut isomahainen ukko kysyi minulta junan aikataulua. Odoteltiin molemmat myähässä olevaa junaa, joten en tiennyt tarkkaan. Vähän ajan päästä samainen ukko kommentoi junien aikatauluja. Sitten se kysäisi minulta jotain ja siitä se tyypillinen "aa olet ulkomaalainen" -ristikuulustelu sitten lähti. Onnekseni kyseinen ukko piti puhumisesta, joten vastaamisen osalta pääsin helpolla. Suomalaisiin verratessa kyytiä saivat niin italialaiset nainen kuin tavat. Puhuttiin italialaisten naisten laiskuudesta. Puhuttiin ruoasta ja miten kaikki oli ennen paremmin. Nykyisin ruokakaan ei maistu miltään ja kaikki syövät huonosti. Keskustelun huippuhetkiin kuului ukon huomautus suomalaisten lukumäärään liittyen. Ukon mielestä Suomessa oli paljon enemmän asukkaita kuin Italiassa. Täytyy sanoa, että ukko yllättyi pahan kerran, kun paljastin oikean asukasluvun. Olisin niin halunnut nauraa. Kyseinen ukko oli sitä laatua, joka tietää aina kaiken ja jolla on aina mielipide kaikesta. Kun yhtäkkiä paljastuu, että nyt meni pahasti pieleen oman tiedon kanssa, se vetää ukon hiljaiseksi. Erehdys sivuutettiin kuitenkin sukkelasti ja juttu sen kuin jatkui. Puheen nopeus oli kylläkin rauhallinen, mutta kommentteja riitti siitä huolimatta. Onneksi juna lopulta saapui, tervehdin ja syöksyin eri vaunuun. 

Tummaihoinen kanssamatkustaja
Eräänä aamuna olin junassa matkalla taas yhteen pikkupaikkaan. Istuin itsekseni, kunnes vastapäiselle penkille istuu tummaihoinen nuori mies. Matka jatkuu hiljaisuudessa, enkä kiinnitä mieheen erityisesti huomiota. Yhtäkkiä mies tarttuu minun viereisellä istuimella olevaan käsilaukkuunni ja haluaa siirtää sen minua vastapäätä. Otan laukun itselleni. Mies kysyy voiko istua minun viereeni, koska aurinko paistaa  ikävästi silmiin. Tottakai. Sitten mies alkaa puhua. Ensin en ymmärrä mitään. Englantia kai se oli, mutta ymmärtäminen oli todella vaikeaa. Mies selittää, ettei yleensä puhu junassa kaikkien kanssa. Minulle hän halusi puhua, koska olin kuulemma hyvä ihminen. Katseestani kuulemma näki, että minulle voi alkaa puhumaan. Vastailen jotain, mutta enimmäkseen kuuntelen. Jumalan siunausta. 

En kuulemma puhu kovin hyvää englantia. No, en vastaillut hirvesti, koska en kertakaikkiaan ymmärtänyt miehen kysymyksiä. Hän oli kuulemma ghanalainen ja paennut kotoaan, koska muuten hänet olisi tapettu. Miehen arvet pysäyttivät. Ihmisiä oikeasti hakataan ja leikellään. Ihmisiä oikeasti uhataan ja pakotetaan pakenemaan. Hän oli ihan yksin. Isä oli jo kuollut ja äitikin luultavasti, koska häneen ei enää saanut yhteyttä. En oikein tiennyt miten olisin reagoinut. En osannut sanoa juuri mitään. 

Sitten mies huomasi minun sormukseni ja aihe pomppasikin naimisiin menemiseen. Mies selitti vaikka mitä hääperinteistä ihan innoissaan. En ymmärtänyt kaikkea, koska sekaan mahtui paljon afrikkavaikutteisia sanoja. No, lopulta oli minun pysäkkini vuoro. Vielä viimehetkellä mies kysyi minun puhelinnumeroani. Yritin ystävällisesti selittää, etten anna numeroani tuntemattomille. Mies oli kyllä mukava ja olisi varmasti ollut kiinnostavaa kuulla enemmän hänen elämästään, mutta periaatteesta en anna numeroani noin helposti. Hänkin asuu Bresciassa, ehkäpä törmätään joku päivä. Tai ehkä ei.

Keski-ikäinen nainen hississä
Olin omissa ajatuksissani. Olin jo melkein kotona. Enää hissillä ylös metrosta ja yhdet portaat. Metro saapuu laituriin, ovet avautuvat, olen heti hissin edessä. Painan nappia ja astun sisään noin viiden muun henkilön kanssa. Vieressäni on eräs rouva, joka katsoo minua. Yhtäkkiä hän huomauttaa aukiolevasta matkalaukusta. Vastaan ystävällisesti, että valitettavasti laukku jää väkisin auki, koska siellä olevat kartat ovat liian isoja. En kertakaikkisesti voi sulkea yhtä taskua. Hetken hiljaisuus. Sitten samainen rouva kommentoi hiuksiani. Hän kehuu vuolaasti. En saa sanoista ihan selvää, mutta jotain sensuaalisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyvää rouva selittää. Samalla rouva osoittelee hiusmallini linjoja ja leikkausta. Hymyilen, kiitän kohteliaisuudesta  ja vastaan vielä jotain. Puhutaan hetki kampaajien osaamisesta. Hissin ovet avautuvat ja ollaan ylemmässä kerroksessa. Lähden kohti portaita, kun samainen rouva viittoilee toista hissiä kohti. Kiitän, mutta kieltäydyn. Viimeisen pätkän menen yleensä portaita pitkin, koska pääsen heti lähemmäksi kotia. Mitähän rouvalla olisi vielä ollut mielessä? 

Vanha pappa kirkon edessä
Eräänä päivänä olin parkkeerannut itseni yhdelle aukiolle melkolailla kirkon eteen. Yritin järjestää materiaalejani ja tavaroitani parhaani mukaan. Tavarani olivat aika lailla levällään. Yhtäkkiä kirkon vierustaa köpötteli melko vanha pappa, joka kysyi minulta jotain häistä. En heti ymmärtänyt, koska kysymys ”onko nyt jotkut häät?” ei ollut ensimmäisenä mielessä. Mies toisti kysymyksensä. Vastasin, etten tiennyt ja pappa meni itsekseen mutisten pois. Ensin hän kuitenkin osoitti minua ja kirkkoa ja sanoi kuvitelleensa, että nyt olisi häät. En missään mielessä istu useimpien pikkukylien peruskuvaan. Minusta näkee tietenkin  jo kauaksi, etten ole heikäläisiä, mutta että ihan naimisiin olisin ollut menossa... En mielestäni ollut edes pukeutunut erityisen tyylikkästi, ainakaan italialaisella mittapuulla. ;) 

Kuulumisiin!
Kata




sunnuntai 22. toukokuuta 2016

4.5.2016 Ensimmäinen viimeinen kerta






Tuntuu haikealta ja jotenkin oudolta. Olo on suorastaan nostalginen. En oikein tunnu todelliselta, että äsken istuin viimeistä kertaa luennolla. Vihoviimeinen yliopistoluento on nyt takana eikä seuraavasta ole tietoakaan. Saattaa olla, etten enää koskaan odota luennon alkua täydessä eteisaulassa. Etten enää koskaan kiiruhda hitusen myöhässä luentosaliin. Etten enää koskaan tuijota kelloa manaten jälleen myöhässä olevaa professoria. Etten enää koskaan odota liian pitkäksi venyneen luennon loppumista maha kurnien. Jotkut eivät vaan osaa lopettaa ajoissa. Taas on yksi vaihe elämästä ohi.

Tänä vuonna tiedossa on useita viimeisiä kertoja. Viimeinen luento oli ensimmäinen viimeinen kerta. Katsotaan montako niitä vielä eteen tupsahtaakaan. Viimeisen luennon kunniaksi yksi meidän ryhmäläisistä oli tuonut oikein kakkuakin. Niin ja pidettiinhän me oikein piknik ennen luennon alkua. Oli ihana istuskella nurmikolla auringon paisteessa. Viimeinen luento oli muutenkin vähän outo. Professori oli aika outo. Aina ei ollut helppoa pysyä kärryillä. Meitä oli aika vähän. Maanalaisenluentosalin kosteus ja viileys kietoutui meidän ympärille. Ulkona oli niin kaunista, mutta me oltiin sulkeutuneina kosteuteen melkein kolmeksi tunniksi. Lisäksi oli esitelmien aika. Yleensä professorit ovat äänessä. Kurssiin kuului esitelmä ja viimeisellä kerralla oli vielä viimeisten esitelmien vuoro. Pääsinpä minäkin ääneen, oikein viimeisellä luennolla. Ei kovin tyypillistä.

Luennon jälkeen vaeltelin haikeuden vallassa kaupungilla. Lopulta menin istuskelemaan lempipuistooni jäätelön kanssa. Oli ihanan lämmintä. Sisiliskot nautiskelivat kanssani. Muuten oli hiljaista.

Ihanaa viikon alkua!
Kata

Ps. Teksti ja tunnelmat ovat oikeasti kyseiseltä päivältä. Postaus odotteli vain viimeistelyä. :) 

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Huhtikuun juttu

 

Huhtikuun ykkösjuttua ei tarvinnut edes miettiä. Lenkkarit olivat ehdottomasti kuukauden pääosassa. Vihdoinkin oli aika siirtyä kevät vaatteisiin ja kenkiin. Lenkkareiden keveys oikein korostui, koska tosiaan vielä vähän aikaisemmin käytin raskaita talvikenkiä. Käytin huhtikuussa todella paljon lenkkareita niin uusia kuin vanhojakin. Ne ovat ihanan mukavia ja onneksi ne käyvät myös moneen tilanteeseen. Varsinkin uusissa Adidaksen lenkkareissa on ollut mahtavaa painella menemään. Askel on kevyt eivätkä jalat väsy laisinkaan. Kevät kenkiin siirtyminen saa mielenkin kevenemään.

Eikö olekin ihanaa keventää vaatetusta!
Kata

Maaliskuun paikka

Viimeaikoina on tapahtunut paljon ja blogi on jäänyt kaiken muun jalkoihin. Luonnoksia, ideoita ja melkein valmiita tekstejä on kertynyt paljon. Tiedän, että minua harmittaisi liikaa jo melkein valmiiden tuotosten hylkääminen, joten päätin aloittaa kirimisen. Aloitan kirimisen vanhimmasta jutusta, joka liittyy vielä maaliskuuhun. Vähän hassua eikä kovin ajankohtaista puhua maaliskuusta, kun on jo toukokuun puoliväli. Ei auta, sellaista se kiinni kiriminen on. :) 

Maaliskuun paikan valitsin ihan ajallaan tätä juttua varten, vaikka itse postauksen julkaiseminen jäi kuvien puuttuessa. Ensin en kehdannut kuvata ja sitten en enää ehtinytkään kuvata, vaan koko juttu jäi roikkumaan. Maaliskuun paikan valitseminen oli kinkkinen juttu. Maaliskuussa touhusin kaikenlaista, mutta mikään paikka ei oikein erottunut joukosta, ainakaan ensisilmäyksellä. Tarkemmin mietiskellessäni yksi paikka erottui sittenkin joukosta. Paikka, jossa vierailin maaliskuussa todella usein oli eräs kodintarvikeliikke, jossa myydään kaikkea astioista pieneen valikoimaan huonekaluja. Se osui aina sopivasti kulkureitille pilatekseen mennessä. 

Maaliskuun paikka on siis ihan meidän lähellä keskustassa sijaitseva kodintarvikeliike.





Kyseisestä liikkeestä ostin myös meidän sohvapöydän/jalkajakkaran, jonka mainitsen uusimmassa sisustukseen liittyvässä postauksessa (löydät sen täältä).

Ihanaa sunnuntaita!
Kata


lauantai 7. toukokuuta 2016

Hyvää äitienpäivää!


      

<3 Kata

Ps. Olen hengissä, mutta kiirettä pitää. Ei meinaa ehtiä edes hengähtää, saatikka blogia päivittää. Harmittaa. Luonnoskansio pullistelee viimeistelemättömistä postauksista. En tiedä pitäisikö pullauttaa kaikki vaan ulos vai ripotella pikkuhiljaa. :D 

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Odottavan aika on pitkä - eikä kärsivällisyydessä ole kehumista


Otan tabletin käteen. Avaan ensin kotelon ja sitten näytän sormea salasanan sijaan. Mietin jokohan tällä kertaa tärppää. Valitsen sähköpostin ja odotan. Sähköposti päivitetty, ei taaskaan uusia sähköposteja. Lataan sen varmuuden vuoksi vielä kerran. Jatkan opiskelua. Kymmenen minuuttia, viisitoista minuuttia ja taas on aika tarkistaa sähköposti. Kolme uutta viestiä. Sydän hypähtää, mutta ei vieläkään sitä oikeaa vaan pelkkiä mainoksia. Opiskelu jatkuu ja onnistun jopa uppoutumaan siihen hetkeksi. Sitten on taas pakko tarkistaa sähköposti. Ei taaskaan sitä toivottua sähköpostia. Sama kaava on toistunut tiheään sekä eilen että toissapäivänä. 

Odottavan aika sen kuin pitenee ja venyy. Hetket muuttuvat hujan pitkiksi eikä kekittymiskyky tahdo riittää oikein mihinkään. Huono juttu sillä minulla on tentti ensiviikolla ja siihen olisi pakko lukea. Odotan kuitenkin liian kärsimättömästi tietoa mahdollisesta harjoittelupaikasta. Tarjolla olisi erittäin mielenkiintoinen harjoittelu, joka liittyy viineihin, ruokaan ja tietenkin matkailuun. Harjoittelussa pääsisi osallistumaan erään tapahtuman ja matkailureitin suunnitteluun. Hakijoita ei ollut monia, mutta autottomana saatan olla heikoilla. Harjoitteluun tulevilta toivottiin nimittäin autoa, jotta tapahtumaan liittyvällä suurehkolla alueella pääsisi liikkumaan sujuvasti.

Eilen ja toissapäivänä ohjelma oli siis yllä kuvatun kaltainen. Aika täyttyi sähköpostin tuijottelusta eikä opiskelusta tahtonut tulla mitään. Tänään jo helpottaa, sillä eihän kukaan sunnuntaina kirjoita ja Italiassa huomennakin on pyhäpäivä. Vastausta pitää varmasti odottaa tiistaihin asti, joten opiskeluunkin ehtii keskittyä. Onneksi.

Osaatko sinä keskittyä odottaessasi myös muihin juttuihin? Miten sinä unohdat odottamisen? 

Leppoisaa sunnuntaita!
Kata




torstai 21. huhtikuuta 2016

Hetkellinen sisustushulluus

     

En ole mikään sisustusintoilija, vaikka kodin ilmettä välillä mietinkin. Pidän kodistamme ja minulle on tärkeää, että sen yleisilme miellyttää silmää. Minusta kodin värien pitää sointua yhteen ja muutenkin kaikkien osien pitää istua kokonaisuuteen. Olen aikaisemminkin kirjoittanut kodistamme ja sen kuvauksellisuuden ja tyylikkyyden puutteesta (kurkkaa täältä). Vieläkään ei voi tyylikkyydestä puhua, mutta olen tällä hetkellä erityisen tyytyväinen kaikkeen kodissamme. Lisäksi vouhotin keväisestä kodin ilmeestä myös viime vuonna huhtikuussa (postaus täällä). Sisustaminen taitaakin olla joka keväinen ilmiö. :D

Tämän hetkinen erityinen tyytyväisyys johtuu maaliskuun alun hetkellisestä hurahtamisesta. Olin käynyt salilla kokeilemassa uutta zuu-nimistä ohjattua tuntia. Nimensä mukaisesti tunnin liikkeiden pohjalla olivat eläinten liikkeet, joista oli muokattu tehokkaita liikesarjoja. No, joka tapauksessa tunti oli huomattavasti odotettua raskaampi ja tunnin jälkeen olin aivan kuollut. Jostain syystä poikkesin kuitenkin kotiin mennessä yhdessä sisutus-juttuja myyvässä liikkeessä. Ajattelin verrytellä jalkoja varmuuden vuoksi vähän enemmän. Näin vaikka mitä kivaa ja aivan innostuin.

Kotona soitin vain äkkiä äitille ja sitten lompakon kanssa takaisin. Oli ihan pakko päästä ostoksille. Kiertelin kyseisessä kaupassa rättiväsyneenä ja jalat täristen. Silti olin niin innoissani. Tunsin olevani valtavan inspiroitunut kaikesta ja halusin muutoksia. Yhtäkkiä tuntui, että kotia pitäisi ehdottomasti päivittää. Löysin uuden sohvanpäällisen, uusia koristetyynyjä, tarjoilulautasen, maton keittiöön ja muutaman pyyhkeen. Olisin myös ostanut uudet pehmusteet keittiön tuoleille, mutta oikeaa väriä ei ollut saatavilla. Kaiken lisäksi ihastuin yhteen pehmustettuun jakkaraan/pöytään, jonka voisi laittaa sohvan eteen. Siihen olisi niin mukava laittaa jalat - tilaakin olisi meille molemmille. 

Mielenkiintoisinta tässä yhtäkkisessä hullaantumisessa ovat tekemäni valinnat. Onnistuin valitsemaan minulle yllättäviä värejä, jotka kuitenkin käyvät kertakaikkisen hyvin yhteen. Ainakin minun silmääni kaikki on tällä hetkellä lähellä täydellistä. Toki makuasioista ei voi kiistellä... ;) En usko, että olisin tehnyt samoja valintoja ilman super väsymystä. En varmasti olisi ollut yhtä uskalias vaan olisin pysynyt omalla mukavuusalueella. Kannatti hullaantua edes hetkeksi. :D 

Ainoastaan yksi juttu jäi sisustusvimman ulkopuolelle. Tai siis jätin sen kauppaan, mutten suinkaan unohtanut sitä. Jalkajakkaraa nimittäin. Alunperin jalkajakkara jäi siis kauppaan. Haudoin sitä kuitenkin mielessäni jatkuvasti, kävin myös katsomassa sitä useita kertoja ja lopulta kävin tosiaan tilaamassa sellaisen. Nyt sekin on omalla paikallaan enkä voisi olla tyytyväisempi. 

Kotimme on nyt ihana kokonaisuus, mutta se ei tee siitä edelleenkään kuvauksellista. Olen niin tyytyväinen, että haluan kuitenkin jakaa joitakin (lue: reilusti) kuvia, jotta saatte jonkinlaisen kuvan kotimme uusista tuulista. 

Ihanaa loppuviikkoa!
Kata

Kuvia: 

     
En olisi koskaan valinnut turkoosia sohvanpäällistä ilman väsymystä. Olin nytkin ostamassa harmaan, mutta hetken mielijohteesta vaihdoin väriä lennosta. 

     
Harmaat tyynynpäälliset olin ostanut jo aikaisemmin Ikeasta, mutta ne odottivat edelleen käyttöönottoa.

     
Kuvassa vielä vanha sohvapöytä, jonka vaihtoa pohdin ja pohdin.

     
Toinen yllättävä värivalinta oli vaaleansininen sohvatyyny. Se sopii erinomaisesti yhteen viininpunaisen maton ja puunvärisen lipaston kanssa ja samalla se raikastaa turkoosia sohvaa.

     
Keittiön räsymatto vaihtui bambumattoon. Vaalea väri raikastaa tummaa lattiaa ja se on myös helpompi pitää puhtaana kuin räsymatto. Eteis-keittiössä tulee käveltyä aina kengilläkin.

                   
Uusi jalkajakkara on isompi kuin edellinen ja harmaa väri sointuu yhteen kaikkien värien kanssa. Oma lemppari on sen puiset jalat, jotka ovat vaaleaa puuta kuten lipastokin.

                       
Vaikka uusi jalkajakkara onkin isompi kuin vanha, niin vielä jää tilaa kulkemiseen. 

 
Uusi jalkajakkara pääsi heti käyttöön.